5. maalis, 2022

Valokuvausta

Käynti Helsingissä eilen piristi kummasti.Oli aivan upea sää. Ihmisiä oli todella paljon liikkeellä. Musta tuntui, että ekaa kertaa Koronan jälkeen näytti ihmismäärä normaalilta kaupungissa. Matkalaukkujakin näkyi aika paljon, mikä tietää sitä, että turistejakin on jo liikkeellä. Turisteja näkyi myös torilla tekemässä ostoksia. Talvella torilla on lähes aina samat myyjät, mikä kertoo heidän ahkeruudestaan ja uurastuksestaan. Helsingin pitäisi palkita ahkerat torimyyjät alemmilla paikkavuokrilla, sillä he todellakin pitävä kauppatorin elävänä ympäri vuoden.

Lounaalla juteltiin tietysti sodasta. Toisilla tuntuu olevan nyt sota-ahdistus pahasti päällä. Ymmärrän ,ettei se mukavaa ole. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt, joten sitä pitää elää. Jos odottaa pelkästään kaikkea hyvää, niin elämä lipuu vääjäämättä ohitse.

Eilen oli kaupungilla mukava liikkua, kun monet kadut olivat aivan sulia. Torilla oli osa torista sulana ja osassa taas oli aika paksu jää. Jään päällä piti olla todella varovainen, koska sitä ei oltu yhtään hiekoitettu. Oi ihana maaliskuu sinä menet vääjäämättä kohti kevättä.

#kevät #tori #katukuvaus #valokuvaus #kauppatori #helsinki #sotaahdistus #sulaa #samatmyyjät #paikkavuokrattorilla #eihiekoitettu #jää #jäänpäällä #uurastus #torimyyjät #lounas #elämä #elämälipuuohitse #urnbaaniaelämää #urbanlife #streetphotography