13.11.2011

Designmuseo

  Designmuseo on  nostanut selvästi profiiliaan viime vuosina. Minkä museo on koossa hävinnyt, on se paikannut tunnelmallaan ja ylivoimaisella sijainnillaan.

  Museon parasta antia ovat olleet vaihtuvat näyttelyt. Tämän vuoden todellinen helmi oli Kaj Franckin-näyttely, universaaleja muotoja ja esineitä.

 Harvoin mikään näyttely on niin mieluisa, kun sen haluaa itselleen olevan. Kuitenkin Franckin näyttelystä löysin juuri ne uniikkiesineet, jotka halusin, unohtamatta arjen jättiläisiä. Minun mieltäni lämmittäviä esineitä olivat filigraani pikarit, karahvit ja kalat. Löysin näyttelystä myös verholasista tehdyn "Kampelan", moniväriset maljan ja värirengaslautaset, jotka ilottelivat pop-väreillä.

  Johtaja Marianne Aavin (1952 - 2011) poismeno oli varmasti kova menetys museolle. Muistan vielä 1990-luvun, kun Aav oli amanuenssina. Hänen työhuoneensa oli ensimmäisessä kerroksessa. Vierailin siellä usein kysymässä neuvoja esineistä ja niiden historiasta. Samoin muistan hyvin myös museon järjestämän ensimmäisen designkurssin, joskus 90-luvun puolessa välissä, jota Aav veti.

 Design ja niiden historia antoivat minulle paljon. Samalla ne loivat kestävän pohjan kalastusväline keräilyllä.

Usein näen yhtymäkohtia monien esineiden välillä. Koen Kaj Franckin filigraanikalojen ja Harry Vinnin uudella tekniikalla valmistettujen pätäköiden värileikittelyssä yhtäläisyyksiä. Vaikka toinen onkin taideteollisen muotoilun tulos ja toinen puhdasta Folklore tai Folk Art Lure taidetta, molemmat tuntuvat kuitenkin pintaa syvemmällä.