6. touko, 2020

Gallup

Alma-median gallupissa Demarit olivat nousseet selvään johtoon 24% kannatuksellaan. Eroa perusuomalaisiin oli jo selvästi. Pääministeri Sanna Marinin esiintyminen Voguessa on saanut kannatuksen selvään nousuun. Nousua on myös Katri Kulmunin johtamalla Keskustalla, jolla kannatusta nyt 12,9%. Maria Ohisalon Vihreillä tuntuu menevän todella huonosti, sillä nyt kannatusta vain 9,7% ja puolueista vasta viidenneksi suurin. Tuntuu, että aamulla kuuluu vain riks, raks ja poks, kun pääministeri Marin mutustelee Vihreitä aamumuroissaan pienemmiksi paloiksi. Vihreät eivät koskaan ole ollut hyvä hallituspuolue ja nyt se alkaa olla jälleen olla todistettu. Millon vihreät ottaa spurtin hallituksesta ulos jää nähtäväksi. Kestääkö hermo seuraaviin kunnallisvaaleihin asti. Nyt hallituksella on ollut vielä helppoa, kun velkaa on otettu megamääriä lisää, mutta milloin aletaan leikata. Silloin vasta hallitusen yhteenkuuluvuus punnitaan ja katsotaan alkaako väärä oktaaninen bensa häiritä ajoa. Valtionvelka näkyy vielä vuosirenkaissa pitkän aikaa.

#vihreä #demarit #keskusta #persut #sannamarin #pääministeri #pääministerisannamarin #valtionvelka #pääministerisannamarin #aamumurot #riksraksjapoks #vuosirenkaat #gallup #gallupjohto #aamumurot #murot #hallituksestaulos #yhteenkuuluvuus #katrikulmuni #mariaohisalo #hallitus #bensa #vääräoktaaninen #valtionvelka

 
What do you want to do ?
New mail