Jengirikollisuus
Viikko alkoi huonolla uutisella, vaikka olen odottanut tätä uutista. Iltalehti kertoi, että poliisin mukaan jengirikollisuus on kasvanut Suomessa. Vielä muutamia vuosia sitten vakuutettiin, ettei Suomessa tapahdu samanlaista kehitystä kuin Ruotsissa tai Tasnskassa. Kansalaiset eivät kyllä olleet asiasta yhtä vakuuttuneita kuin viranomaiset. Nyt myönnetään, että olemme Ruotsin ja Tanskan takana, mutta suunta on meillä aivan sama.
Poliisista 42 % on sitä mieltä, että jengirikollisuus on kasvanut jossain määrin maassamme ja 11% on sitä mieltä, että se on lisääntynyt huomattavasti.
Tiedän perheitä, jotka ovat muuttaneet oman lähiön jengiytymisen takia. En sano paikan nimeä, mutta muita oppilaita on uhkailtu koulussa ja koulun ulkopuolella kovaotteisesti.
Samaan aikaan, kun jengiytyminen kasvaa, niin Suomen hallitus haluaa tuoda yhä enemmän pakolaisia maahamme. Se tietää rikollisuuden kasvua tulevaisuudessa maassamme. Eikö hallitus halua suojella suomalaisia nuoria väkivallalta ja huumeilta. Mihin tämä kaikki johtaa maamme lähiöissä. Eikö meillä ole tarpeeksi huonoja esimerkkejä Tanskasta ja Ruotsista. Onko meidän pakko tehdä aivan samat virheet.
#iltalehti #poliisi #jengirikollisuus #rikollisuus #hallitus #suomenhallitus #lähiöt #ruotsi #tanska #samatvirheet #oppilaitauhkailtu #uhkailtu #jengiytyminen #väkivalta #rikollisuuslähiöissä #huumeet #nuoret