22. marras, 2019

Helene

Olimme eilen katsomassa Jaanan kanssa elokuvaa Helene, joka keroo taidemaalari Helene Schjerfbeckin elämästä. Ennen elokuvaa kävin katsomassa toistamiseen Ateneumin näyttelyn. Tällä kertaa olikin sopivasti ihmisiä museossa.

Elokuva alkoi vähän verkkaisesti ja vähän epäilin jo puuduttavaa elokuvaa. Se kuitenkin kasvoi hienosti loppua kohden. Kuvaus ja lavastukset olivat aivan huippua tässä elokuvassa. Minä tietysti aina pidän, kun valolla leikitellään ja sitä oli elokuvassa todella runsaasti. Myös maalauksia, maalaustekniikkaa ja maalaus miljöötä esiteltiin onneksi tarpeeksi kauniissa miljöössä.

Elokuvan näyttelijäsuoritukset olivat vahvoja. Laura Birn Helenenä ja Pirkko Saisio hänen tiukkana äitinään. Myös Helenen taiteilijaystävää Einar Reutersia näytellyt Johannes Holopainen oli hyvä.  Helene Schjerfbeckiä markkinoitiin aikanaan heikkona ja haavoittuvana naisena, mutta elokuva todisti, että hän oli hyvin vahva naisena. Tämä elokuva kannattaa katsoa, kun se tammikuussa tulee elokuvateatterihin.

#heleneschjerfbeck #einarreuter #helene #heleneelokuva #elokuva #kotimainenelokuva #laurabirn #pirkkosaisio #johannesholopainen #ateneum #kansallisgalleria #valo #valaistus #lavastus #maalaus #maalaustekniikka #tammikuu #elokuvateatteri #nainen #vahvanainen #taide #maalaustaide #modernart #modernitaide #portrait #omakuva