13. helmi, 2019

Äijät

Äijät käyvät koko ajan harvinaisimmiksi elämän merissä. Eilen tuli taas tieto yhdestä, kun porilainen Olli Lindholm siirtyi laulelemaan autuaammille kalavesille. Hän oli siitä erikoinen äijä, että hän osasi osoittaa tunteensa julkisesti. Tämä on aika harvinaista suomalaiselle miehelle. Ehkä tässä auttoi Ollin punkkaritausta. Tunteita on osattu esittää eri tasoilla ja kovuuksilla.

Kuolevatko äijät sukupuuttoon mammuttien lailla tulevina vuosikymmeninä. Iltapäivälehdistä olemme saaneet lukea kuinka James asuu mallinukkensa kanssa ja hänellä on tunteita sitä kohtaan. Iltasanomat kertoi eilen kuinka Henryn pakaroihin on lisääty 8,2 kiloa rasvaa, että perse näyttäisi isolta ja naiselliselta. Silikonit on hankittu jo aikaisemmin. Nämä ovat tätä uutta sukupolvea ja hyvin kaukana ainakin vanhan sukupolven äijistä. Lääkäreillä ei taida olla nykyään enää mitään etiikkaa. Tietysti nykyisin pitää olla suvaitsevainen.

On kyllä hienoa, kun äijä lähtee taivaaseen monot suorana. Kuolema nuorena on aina ikävää, mutta jos se pitää jotenkin tehdä, niin näin. Se on hienointa maailmassa, ainakin omasta mielestäni. Oikea aito lumivalkea joutsenenlento. Ei äijä sovi Esperin hoitokotiin lattiamopiksi makaamaan sänkyyn vaipat jalassa. Äijät syöttää huonoille hoivakotien omistajille osakepaperit syvälle kurkkuun.  Äijien pitääkin lähteä reteesti monot ojossa tästä maailmasta. Hyvää viimeistä matkaa Olli ja voimia omaisille. "Joutsenlauluun ei voi löytää enää laulajaa".

#ollilindholm #äijä #mammutti #dinosaurus #mies #naisellisuus #silikonit #pakarat #rasvareidet #suvaitsevaisuus #lääkäri #etiikka #hoivaala #hoitokoti #esper #osake #osakepaperi #lumivalkoinen #joutsen #joutsenenlento #meri #punkkari #joutsenlaulu