26. kesä, 2018

Lista Tenolle

Yöllä havahduin siihen, että pitää tehdä lista Tenolle. Tiukasti lauantai aamulla klo 5.00 pitäisi olla auton kokka kohti Tenoa. Sitä ennen lentää varmaankin viimeisetki ruuvit päästä Olisi niin paljon tekemistä. Katotaan riittääkö aika vai sprakaago mies.

Tänänä vuonna ei ole Tenolle aivan samanlainen polte, kun yleensä. Tenolla tapahtuu niin outoja asioita, että epäilee mikä kaikella on tarkoitus. Ely-keskus pullistelee hauliksiaan. Sen takia jätän ensi kesänä Tenon reissun väliin ja katson syttyykö kipinä vielä.

Meidän kansanedustajatkin kävivät Tenolla tutustumaan tilaanteeseen. Ei, että he olisivat oikeasti kiinostuneita asiasta. Se on nimittäin vaalit ensi keväällä. Sen verran kansaneustajia ei tilanne oikeasti kiinnostanut, että olisivat menneet Norjaan vuonolle ja vuonon suulle katsomaan tilannetta. Siellä nimittäin ne ratkaisut piilevät, mitkä Tenon tilanteeseen oikasti vaikuttavat. Makrillinpyynti ja rysäpyyti. Olisi voinut kansanedustajien suut loksahtaa auki norjalaisten lohikellarissa.

Harmittaa, että Tenon yrittäjät kärsivät nykyisestä tilanteesta. Suora lainaus Lohirannan sähköpostista, kun kyselin onko tullut kalaa.

"Meillä on ollu tähän mennessä yksi veneen vuokraaja. Kertoi, että Vetsikon alueella oli kolme venettä. Kuitenkin kaikki luvat on myyty. Tässä yhtälössä joku ei täsmää".

#teno #kansanedustajat #lohi #atlanticsalmon #lohikellari #rysä #makrillinpyynti #teno #tenojoki #yrittäjyys #vaalivuosi #vuono #vuonopyynti #lohiranta #norjalainenlohikellari #tanariver #lohenkalastus