18. huhti, 2018

Muistelmat

Eduskunnan tilitoimiston ex-päälikkö Pertti Rosila on kirjoittanut muistelmat. On hienoa, että nykymaailmassa edes joku tietokirja kiinnostaa maamme lehdistöä. Tämä kirja pitäisi ehdottomasti lukea. Sen jälkeen olisi taas yksi syy enemmän miksi ei kannattaisi äänestää vaaleissa. Rosila kertoo aika suorasukaisesti kirjassaan eduskunnan rahankäytöstä. Toki en ole kirjaa "Arkadianmäen kirstunvartija" vielä lukenut, mutta ennakko antaa jo paljon viitteitä väärinkäytöksistä. Ja onkohan vielä pahimmat paljastukset kirjasta jätetty tyystin pois? Rosila vetää kölin alta Eero Heinäluoman, Ruohonen-Lehnerin, Seppo Tiitisen ja Paavo Lipposen. Tiitisestä on jo kirjoitettu aikaisemmin. Lipponen ei laisinkaan yllätä, mutta Ruohonen-Lerner sen sijaan yllättää. Hän on antanut itsestään sellaisen tarkan kuvan, mutta peili vain valehteleekin. Tosin hän ei ole keikkunut oman suosikkilistani kärjessä muutenkaan. Onneksi Rosila kehui nykyisen presidenttimme rahankäyttöä. Siinä sen taas näkee, puolue ei ole se mikä järkevän rahankäytön ratkaisee. Niin moni sanoo olevansa eduskunnassa köyhän kansan asialla, mutta totuus on vaan niin tyystin toisenlainen. Nukketeatterin sulkeiset jatkuvat eduskunnassa.

#arkadianmäenkirstunvartija #perttirosila #tietokirja #eduskunta #muistelmat #kansa #köyhäkansa #vaalilupaus #nukketeatteri

Kuva:Stefan Baydy.