16. maalis, 2018

Tyhjä sali

Eduskunta osoitti eilen lähes tyhjällä salilla kansainvälistä käsimerkkiä heille, jotka olivat tuoneet suureen saliin käsittelyyn kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmän. Sopimuksen, jossa eduskunnasta tippuneet kansanedustajat saavat kohtuutonta eläke-etua. Toimintaa kuvattiin niiden kansaneudstajien keskuudessa ketkä jäivät saliin eläkesuhmuroinniksi, moraallittomaksi kikkailuksi ja häikäilemättömäksi toiminnaksi.

Onneksi muutamalla kansanedustajalla oli ypeyttä käsitellä kansalaisaloitetta. Sääli vain, että suora selkärankaisia kansanedustajia on nykyisin vaan niin helvetin vähän. Iltalehti mainitsi ainakin seuraavat kansanedustajat: Kaj Turunen, Rami Lehti, Mia Lehto, Pia Kauma, Ritva Eloranta, Joona Räsänen, Ville Niinistö, Jari Myllykoski, Hanna Halmeenpää, Heli Järvinen,  Hannu Hoskonen, ja Markus Mustajärvi.

Kansaneustajat puhuvat aina vaalitenteissä kansanvallasta ja miten voitaisiin antaa heidän äänestää vaaleissa tärkeistä asioista. Eilen osoitettiin taas kerran se, että sanat ovat eri kuin teot. Meillä on vielä pitkä matka sveitsiläiseen kulttuuriin, missä kansa saa päättää maan tärkeistä kysymyksistä vaaliuurnilla. Tätä eläkeasiaa vastustaa kansasta 97 %. Silti kansanedustajat viihtyivät eilen paremmin eduskunnan kahviossa. Saatanan kermaperseet.

Kuva: Valerie Everett.

#eduskunta #kansanedustaja #kansalaisaloite #käsimerkki #sopeutumiseläke #lusmut #kahvio #eduskunnankahvio