Juhlapäivä

Olipa eilen tohinapäivä. Suuresta juhlasta piti ottaa kaikki irti. Varmasti mielipainuvin asia oli se, että Jaanan kanssa kävimme kuvaamassa sotaveteraaneja Kaunialan sotainvalidien hoito- ja kuntoutuslaitoksessa heidän itsenäisyypäiväjuhlassaan. Tilaisuus kyllä herätti paljon ajatuksia ja aiheuttaa mielessäni syvällistä pohdintaa. Kyllä sitä oli hyvin nöyrin mielin. Sain hyvin onnistuneet kuvat mielestäni. Jännitin niitä aika paljon. Minulla oli niistä kauhea stressi. Juhlan aikana en voinut kuvat kaikkia, koska pelkäsin olevan heidän näkökentänsä tiellä. Juhlan jälkeen menin eteiseen ja yritin kuvata kaikki poistuvat juhlasalista. Eihän se ihan onnistunut, kun välillä tuli niin monta yhtä aikaa. Ei ollut paljon aikaa asetella kameraa. Kuitenkin minulla alkaa olla siihen aika hyvä rutiini. Minusta voisi tulla kakkoskuvaaja häihin. Uskon minulla olevan nyt ainutlaatuinen sarja tästä juhlasta. Hyväksytän kuvat henkilöistä vielä virallisesti henkilökunnan kanssa. Varmasti koskettavia potretteja ja mielestäni ne ovat täynnä todellista tunnetta. Oli upeaa, että sain olla mukana. Ainutlaatuinen muistijälki. Eilen näin sitten ensimmäistä kertaa lottapuvun nuoren päällä. Oli kyllä sykähdyttävä kokemus. Jalat löivät heti setsuuria. Kyllä on hienosti aikoinaan suunniteltu puku. Kukaan ei yltänyt samaan linnanjuhlissa, vaikka sielläkin oli hyviä pukuja. Kuka menee laahuksissa linnan juhliin? Kun siellä oli eilen vieläkin enemmän ihmisiä. Kuitenkin Kauniaisissa oli jotenkin tunnelma paljon aidompaa. Linnan juhlat voisi uudistaa tälle vuosituhannelle. Se voisi kuitenkin aiheuttaa liikaa muutosvastarintaa. Eilen oli hienoa kuorolaulua. Juhlat on hyvä asia, mutta joillakin se menee ihan överiksi. Jos sama tarmo laitettaisiin hyväntekeväisyyteen saataisiin Suomessa niin paljon aikaan.