Kirjan loppu

Uuden kirjan loppu alkaa häämöttää. Viikon kuluttua olisi tarkoitus toimittaa teksti eteenpäin. Miten tähän on taas tultu?

Paksun tietokirjan kirjoittaminen on pitkä prosessi. Ensin idea muhii päässä hapankaalin lailla. Sitten idea kerrotaan ääneen, saadaan sopimus ja nimet alle.

Ensimmäinen kirjoitettu sivu tuntuu hyvältä. Tuntee, että kulkuri on tien päällä taas. Kolmannen sivun kohdalla miettii, että onko tässä mitään järkeä. Masokisti mikä masokisti. Tämän jälkeen juna lähtee hitaasti liikkeelle.

Junan matkan aikana tarvitaan onnea, mieletöntä puristusta, kuvaamista, kuvien käsittelyä, hammasten kiristystä ja aitoa luovuutta. Hulluudesta puhumattakaan. Perse puutuu, selkä särkee ja yöllä on aikakoneen matkassa elokuvateatterin ensimmäisessä rivissä.

Jossain vaiheessa juna alkaa kiihdyttää vauhtia. Jopa niin paljon, että lopussa pitää vetää hätäjarrua, jotta juna pysähtyisi sovittuna päivänä kustantajan asemalla.

Vielä loppurutistus, luetteloiden tekemistä, kuvahelvetti ja oikolukua. Jossain vaiheessa huomaa, että kaikki on valmista. Nyt ollaan tyhjän päällä, vieläkö kroppa kestäisi samanlaista rääkkiä? Tietysti, onhan päässäni aina ollut vikaa.

Saan kirjan käteen. Pari tuntia tuntuu hyvälle. Mitähän sitten tehtäisiin?