Tuntematon sotilas

Olin katsomassa Aku Louhimiehen "Tuntemattoman soitilaan". Olo oli elokuvan jälkeen vähän sekava. Se jätti paljon ajateltavaa ja pohdittavaa. En tiedä, voiko mikään muu suomalainen elokuva kipailla tämän elokuvan kanssa. Olihan elokuvan kuvaus niin laadukasta. Paljon pieniä yksityiskohtia ja kerroksellisuutta. Sodan raadollisuus oli hyvin läsnä. Eihän elokuvan viihdearvo ollut huipussaan, sillä sota ei ole koskaan viihteellistä, vaan raakaa raivorealismia. Kuitenkin minä koin, että se oli lähellä sitä mielikuvaa, mitä oma isäni sodasta kertoi. En pysty sanomaan, olivatko kaikki aseet ja lavasteet oikeanlaisia, mutta siihen pystyvät vastaamaan militarian harrastajat ja historoitsijat.

Tämä elokuva ei vie yhtään kunniaa pois Edvin Laineen klassikolta. Se on edelleen suuri klassikko. Haluan yhä katsoa tätäkin elokuaa. Jos harrastelijateatterit saavat tehdä asiasta uusia sovituksia, pitää niin saada myös tehdä elokuvan ammattilaisen Louhimiehen.

Näyttelijäsuoritykset olivat vahvoja. Olin yllättynyt, sillä edes Putoushahmojen mukanaolo ei latistanut tunnelmaa. Jussi Vatanen teki Vilho Koskelan roolissa vakuuttavaa jälkeä. Eero Aho oli todella kova, mutta roolina varmasti helpommin lähestyttävä. Kuitenkin Aho kantoi varmasti ennakkoon suurimmat paineet roolistaan suomalaisten katseiden alla. Aseen lieskat löivät pimenevässä illassa ja kotonaa pirtissä odottivat vaimo ja lapset. Meidän ei tarvitse aina hävetä uutta näyttelijäsukupolvea. Vankkaa työtä.

Suomalainen luonto eri vuodenaikoina oli hyvin esillä elokuvassa. Puita kaatui, tanner tömisi ja jokia ylitettiin. Komeaa kuvausta oli myös sotilaiden eteneminen muodostelmissa Karjalan luonnon helmassa. Laineen elokuvassa elokuvan alku oli vahvempi, mutta Louhimiehen elokuvassa oli päinvastoin.

Uusi "Tuntematon sotilas" kiinnostaa myös nuoria. Meidänkin molemmat tyttäret ovat menossa katsomaan elokuvan aloitusviikolla. On hyvä, että tarina ja maamme elinkamppailu on tuttu myös nuorille. Tietävät, minkä ansiosta voimme juhlia 100-vuotiasta Suomea.

Elokuva on käytävä katsomassa vielä uudestaankin. Kaikkia yksityiskohtia ja kuvakulmia ei varmasti pystynyt havainnoimaan ensimmäisellä kerralla. Niin monella eri tasolla elokuvassa liikuttiin.

Elokuva ei olisi varmankan syntynyt ilman juhlavuotta. Onneksi niin tapahtui, sillä elokuva nostaa Louhimiehen ohjaajana ihan uudella tasolle.