26. heinä, 2017

Emmassa

Eilen oli Emmassa ovi auki. Paljon oli taas museossa katsottavaa. Ensimmäisenä katsoin Kellomuseossa olevan korunäyttelyn. Todella mielenkiintoisia ja kauniita koruja. Edellisellä kerralla ostin näyttelystä tehdyn korukirjan, joten voin jatkaa näyttelyyn tutustumista kotona. Tästä oppikin jotakin koruista. Tämän jäkeen koitin tutustua Nokian lahjoituskokoelmaan.  En kyllä päässyt mitenkään sisään tähän kokoelmaan. Pitäisi olla kuulemma parasta mitä Suomesta löytyy. No ehkäpä se vielä joskus aukeaa kuin taikaovi. Tai sitten minulla on niin huono maku. Paljon enemmän odotan marraskuussa avautuvasta Tapio Wirkkala-näyttelystä. Ernst Mether-Borgströmin näyttely oli sen sijaan todella mielenkiintoinen. Näyttelyssä oli todella sävähdyttäviä pienoismallia ja paljon kaivattuja värikkäitä abstrakteja töitä. Myös hänelle värit olivat merkityksellisiä. Tuohon näyttelyyn ehtii vielä tutustua monta kerta, sillä se on auki tammikuuhun asti. Olen taas tyytyväinen ainakin pari päivää.