28. marras, 2016

Saara Aalto

Saara Aallon urotyöt Englannissa jatkuvat. Hän on jo nyt voittaja, käy kisan lopussa miten tahansa. Voitto ei välttämättä ratkaisisi yhtään mitään lisää. Saaran luulisi saavan nasevan sopimuksen osoitetuillaan laulutaidoillaan ja esiintymisellään. Tässä tarinassa on hyvä opetus. Miten suomalainen levyhtiö ei ole osannut jalostaa Saaraa huippuosaajksi. Eikö lahjakkuutta ole osattu tunnistaa, vai mistä kiikasti? Varmasti nyt Suomen päässä harmitellaan menetettyä mahdollisuutta. Tämä on hyvä tarina myös siitä miten unelmiin pitää jaksaa uskoa. Periksi antamatta. Uskallus on myös valtavan iso asia. Saara on uskaltanut hakea menestystä kansainväliseltä X-Factor formaatilta. Kyky mikä monelta artistilta puuttuu. Ei uskalleta tarttua hetkeen. On nähty Voicellakin monta voittajaa mistä ei kisan jälkeen ole kuulunut paljon mitään. Kilpailu on niin kovaa, että menestyjät pitäisi osata jalostaa kestomenestyjijksi. Levyyhtiöissäkin on varmaankin meno hyvin pinnallista ja todellista artistin markkinointia ja suojaan ottamista ei osata enää harrastaa. Ammattitaito ja suhteet puuttuvat tyystin levyyhtiöiltä. Siinä on varmasti itsetutkiskelun paikka. Oikea välittäminen artistista ja hänen ajatuksista veisi varmasti yhteistyön aivan uudelle tasolle. Sama toimii varmasti niin monella muullakin alalla.

Kuva; Helen Penjam/Flickr.