21. marras, 2016

Loistavaa Henri Kontinen

Aivan huikea urheilu-uutinen. Henri Kontinen voitti ATP-finaaliturnauksen nelinpelifinaalin parinsa John Peersin kanssa Lontoossa. Kahisevaakin tuli varmastu yli omien tarpeiden. Tästä turnauksesta 227 500 euroa Henrille  ja koko vuoden ansiot 739 793 euroa. Rahaakin paljon tärkeämpi on historiallinen voitto suomalaisessa tennishistoriassa. Vaikka itse olen aina ymmärtänyt Henrin potentiaalin, en olisi kuitenkaan uskonut näin nopeaan kipuamiseen huipulle. Henrista olisi voinut tulla myös mestari kaksinpelissä, mutta vammat  panivat hänen valitsemaan nelinpelin. Herille menestys ei ole tullut sattumalta, vaan uraa on rakennettu perheen kanssa vuosia. Onnittelut koko perheelle. Tulevina vuosina Grand Slam voitto ei olisi mikään ihme. Wimpledonin voitto on myös sellainen, josta harva suomalainen voi edes uneksia. Vaikka olen tennisfani, niin silti ojentaisin vielä vuoden urheilija tittelin Leo-Pekka Tähdelle. Henri tulee heti hänen jälkeensä hyvänä kakkosena. Vuoden suurin suomalaisyllättäjä, loistavaa!

Kuva Kate/Flickr.