4. syys, 2016

Mansesterissa

Eilinen päivä meni Mansessa ja Riihimäellä. Ei meinannut jaksaa lähteä, kun kartanlukijani päätti pitää vapaapäivän. Pari museota ja sitten käppäilyä Mansessa. Kamera lauloi taas ja lokit tanssivat Rock and Rollia. Nyt löytyi Mansesta pari uutta aluetta, missä en ollut käynyt. Pitkästä aikaa Tampereen kauppahallissa. Näytti olevan hyvä meininki päällä. Melkein harmitti, kun oli omat eväät autossa, niin ei päässyt makumatkalla. Leivän hinta oli huomattavsti alhaisempi, kun täällä lähiökeskuksessa. Menin yhden seksiliikkeen ohi, jonka ikkunassa oli tämä hauska laukku. Leikattu kivasti muotoonsa. Ei sopisi Jaanalle, mutta hyvin jollekin sähäkälle rokkitähdelle.