10. helmi, 2016

Väriä

Huomasin, että kuvassa oleva taulu nousi minun Flickerin taulukuvista katsotuimmaksi. Aika ihmeellinen saavutus 79 vuotiaalta ensitaiteilijalta. Kuitenkin minulla on siellä kuvia huomattavsti kuuluisimmista taiteilijoista. Kuvia on jotain 220, joten aika ihme tämä on. Kuva kerää joka päivä hiukan katsojia. Kuva ei edes ole ollut siellä vielä kovin kauaa aikaa. Kyllä Erkki Virolaisella on se kultasormi. Luomisen vimma on jotain käsin kosketeltavaa, joten tulostakin syntyy. Siinä mallia nuoremmille. Aina pittää yrittää oli kuinka vanha tahansa. Tämä työ on tehty epoksilla ja puutikuilla. Pensseliä on taidettu käyttää, vaan epoksin levitykseen. Oli hienoa, että sain huudetta työn ja ilman sen ihmeellisempää ponnistelua. Tämä oli tarkoitettu meille, joten katson sitä seinällä joka päivä. Tästä työstä olen todella kiitollinen. Odotin ainakin kymmenen vuotta, että Erkki tekisi ensimmäisen taulunsa. Kun meklarin nuija kopahti pöytään, ei riemulla ollut rajoja. Ykkönen on aina ykkönen.