29. joulu, 2015

Nuuskaa

Valtio ja hallitus miettivät kuumeisesti mistä saada lisää rahaa. Samaan aikaan nuuskaa virtaa idästä ja lännestä kertoi Iltalehti tänään. Ihmiset rajan tuntuvassa saavat nuuskapuheluja tuttaviltaan. Eikö olisi aika lopettaa verovarojen virtaaminen Ruotsiin ja perustaa Suomeenkin nuuskatehdas. Tuontimääriä ollaan Suomessa entisestään supistamassa ja tulli uskoo, että tuonti saattaa lisääntyä. Nuuskan tekeminen on myös hyvin kannattavaa liiketoimintaa.

Tämä on juuri sitä sinisilmäisyyttä ja hurskastelua Suomessa. Halutaan lopettaa nuuskan käyttö, mutta se vaan lisääntyy. Sen valmistaminen olisi kannattavaa liiketoimintaa, mutta sen valmistus halutaan antaa Ruotsiin. Samalla Suomessa ei ole yhtään tulitikkutehdasta. Eikö olisi huoltovarmuuden kannalta hyvä asia, että olisi ainakin yksi oma tulitikkutehdas. Kriisiaikana olisi tärkeätä, että saataisiin tulitikkuja. Niin ja kerrottakoon vielä, että Ruotsissa on maailman suurin tupakka ja tulitikkutehdas Swedish Match. Meidän tulitikkukoneet makaavat joen pohjassa. Eihän nyt meillä Suomessa, sillä voitaisiin työllistää ja saataisiin verotuloja. Kannattaa muistaa historiasta sen verran, että kirkkokin on Suomessa aikoinaan kannustanut ihmisiä tupakoimaan ja kasvattamaan tupakkakasveja. 

Itse en käytä nuuskaa, enkä tule koskaan käyttämäänkään sitä. Eikö se ole kuitenkin parempi vaihtoehto, kun siitä ei tule savua, eikä sitä vedetä henkeen. Kukaan ei voi valvoa sitä ravintolassakaan. Onko hallitus kuulolla, herätys.

Kuva; Lisamikuiski.