Viime päivinä toiset ovat kyseenalaistaneet empatian. Miksi suremme Pariisin uhreja, koska emme muista Beirutin tai Bagdadin uhreja. Miksi väritämme profiilikuvamme Ranskan väreillä Facebookissa. Olen pahoillani, mutta ainakin minua liikuttaa syvästi ranskalaisten suru. Koen olevani suomalainen ja eurooppalainen, siksi koen surua eurooppalaisten puolesta. Pariisi tuo iloinen rakkauden kaupunki on joutunut hyökkäysen kohteeksi. Siellä on paljon muistoja. Nykyeurooppalaiset rakastavat rauhaa. Ehkä verinen historiamme on opettanut, että rauha ja vapaus ovat tärkeimmät asiamme perheen ja omaistemme ohella.
Uskonnon varjolla tehdyt murhat ovat niin turhia. Siinä suhteessa maapallomme ei ole oppinut mitään tuhansissa vuosissa.
Ihmiset surevat erilailla. Miksi emme saisi surra asioita, mitkä ovat meille tärkeitä. Olemme aika harhapoluila elämästä, jos emme enää saisi surra. Meillä kaikilla on oikeus suruun.
