17. heinä, 2015

Uutisia Tenolta

Hyviä uutisia on kuulunut Tenolta. Tällä viikolla on noussut selvästi eniten kalaa Tenolla tänä vuonna. Ilmeisesti siihen on ollut kaksi syytä. Ilma on lämmennyt ja samalla myös vesi. Kala on jäänyt paremmin paikoilleen, eikä ole porhatanut koskia ylös tuhatta ja sataa. Myös asentokaloja on alkanut löytyä. Toinen syy ilmeisesti löytyy Tenovuonon suulta. Kuuleman mukaan norjalaisten troolarien saaliskiintiöt ovat täyttyneet. Näin lohilla on vapaa pääsy jokeen. Mistään ei kuitenkaan voi olla varma. Kuitenkin on mukavaa, että joessa on kalaa hyvin.

Kovasti mieli haluaisi vielä Tenolle. Kuitenkin kroppa ei varmaankaan olisi kestänyt enää kolmatta viikkoa. Alkaa olla vanha mies.Kuitenkin odotan kovasti ensi kesää. Muistoissani kuultaa, kuinka hyvää kraavikala olikaan retkiolosuhteissa. Se oli yksi tämän kesän huippuhetkistä. Pienet aidot hetket synnyttävät elämän makuisen elämän.