25. huhti, 2015

Roybereita

Lähden tänään tekemään hyväntekeväisyyttä Alzhaimerin hyväksi. Illalla olisi tarkoitus alkaa kasata Norjan vieheitä. Sillä ajatuksella, että laatu korvaa määrän. Merivieheet ovat sen verran isoja, ettei mitään järkeä raahata koko arsenaalia mukaan. Merkkejä ei ole kovin montaa mitkä pääsevät mukaan. Vaappuina mukaan lähteen vain isoja 18 cm ja 24 cm Karikkoja. Niissä lähinnä muutama hyväksi havaittu hälyväri. Noutajaväri liekkiraidoilla on aina varma. Oli kirkasta tai pimeää. Vielä värikoukku perään ja vahvemmat renkaat.

Painouistimia on sitten vähän enemmän Pallas-Kaimaani, Salmo ja Royber. Yhtään ei ole alle 200 g painoista. Noi kaikki on pallas ja sei hommissa todella kovia. Roybereita en ole vielä koittanut, mutta tiedän että toimii. Näiden lisäksi vain muutama raskas pilkki. Näihin on niin kova luotto, että näillä pärjää. Lisäksi kaksi vapaa ja kolme kelaa, sekä vähän perukemateriaalia. Isoja värikoukkuja myös, jos niitä taas jostain saa.

Fileerausveitset pitää olla teräviä. Norjassa ei tylsillä pärjää. Maltti on kuitenkin valttia ja pitää osata lähteä pois, jos syönti äityisi jostain syystä turhan kovaksi. Viimeksi jouduttiin tämän takia vaihtamaan paikkaa. Ei ole mitään järkeä perata auringonlaskuun asti. Homman pitää olla leppoisaa.