Sushi

Kävin eilen syömässä Take Sushissa Salmonkatu 15. Eli Tennispalatsi toinen kerros, siinä Hesburgerin vieressä. Yllätin itseni, sillä minun ei pitänyt mennä syömään. Jotenkin vain tuntui nyt siltä. Paikka oli pieni ja siellä ei ollut ketään sisälle astellessani. Myyjä ei puhunut Suomea, joten englannilla mentiin. Lista oli sekava, enkä oikein tiennyt mitä tilasin. Nopeasti minulle tuotiin pöytään keittoa ja kannullinen vihreätä teetä. Ruokaa odotellessani mietin uskaltavatko ihmiset tulla sisään ovesta. Me suomalaiset olemme aika varauksellisa kaiken uuden suhteen. Moni oli valinnut viereisen Hesen ruokapaikaksi. Minä olin kuiten syönyt niitä vuosien varrella, joten nyt uutta.

Myyjä toi pöytään kauniin lautasen erilaisa susheja. Olin tosi tyytäväinen tästä paikasta. Taisi olla parasta lounassushia mitä olin saanut. Lopussa vatsa oli saanut tarpeeksi, mutta pää anoi vielä huutavasti lisää. Maltoin mieleni ja pysyin tilaamassani. Mietin, miten vaikea Suomessa on saada ihmisiä sisään. Kampissa on moni ruokapaikka täynnä, vaikka monessa paikassa saa selvästi huonompaa ruokaa. Tämä paikka vain 100 metrin päässä. Sushia tulee syötyä vaan niin harvoin. Täältä Espoon maalaiskunnasta on niin pitkä matka Helsinkiin. Pitäisi asua Töölössä. Sieltä olisi hyvät yhteydet Punavuoreen ja Kallioon. Siitä kolmiosta löytyisi monta sushi-paikkaa jossa voisi käydä tutustumassa. Varmaankin joka viikko söisin ainakin kerran sushia. Terveellistä ja hyvänmakuista.

Toivoisin, että me suomalaiset uskaltaisimme useimmin käydä pienissä ravintoloissa muutenkin, kun ravintolapäivänä. Jos me uskallamme mennä niihin myös ulkomailla, niin ei kynnys ole yhtään korkeampi Suomessakaan. Sushi-paikassa käynnin muistaa vielä vuoden päästä, mutta hamppariannosta ei varmaan muista tunnin päästä. Ketjuajattelusta pitäisi päästää irti ja uskaltaa elää.