19. maalis, 2015

Ennätyksiä

Eilen taisi tulla Huuto.netin ennätys kalastusvälineistä. Ainakin, mitä minä olen nähnyt. Hieno oli Tiuran vuoden 1907 lohilusikka ja hieno oli myös ostaja. Toki seuran huutokaupassa on mennyt usein kalliimpiakin uistimia ja houkutuskaloja. Sen sijaan yksikään vapa tai kirja ei ole vielä ylittänyt tuota 1000 euron rajaa seuran huutokaupassa. Yksi Renforsin messinkikela on ylittänyt rajan. Muita nimiä yli 1000 euron kategoriassa on erakko Toivo Pylväläinen, Erkki Virolainen ja Laaksosten veljesten vaappu.

Kuitenkin kansainvälisesti hintatasomme on varsin kohtuullinen. Viime viikolla myytiin Heddonin decoy Ebayssa 2738 USD, Heddonin pelkkä puinen uistinrasia 2000 USD ja Jay Mc Evers decoy 1544 USD. Mielestäni kuitenkin tuo suomalainen tuote oli ehdottomasti viikon hienoin esine.

Itselleni akilleen kantapää ovat houkutuskalat. Pari kertaa seuran huutokaupoissa on joutunut kiperän paikan eteen. Etukäteen päättää huutaa jonkun tuotteen, mutta ei ole yhtään varma saako huudettua esineen. Vaikka on valmis ylittämään selvästi normaalin limittinsä. Kuitenkin ostohetkellä esineen kirpaisee, mutta parin vuoden kuluttua asiaa ei enää muista. Kuitenkin juuri näistä esineistä tulee itselle tärkeimpiä. Niissä on sitä jotakin. Aina välillä tulee jostain huudoista sanomistakin muilta. Kuitenkin tämä kuuluu pelin henkeen. Ne, jotka ovat seuranneet vaikkapa puisten houkutuslintujen huutokauppaa, ovat huomannut, että meillä on vielä kaikki avoinna ja kohtuuden rajoissa.