Lohiperhot

Vanhat 1800-luvun lohiperhot olivat suuria ja näyttäviä. Tavalliset koot liikkuivat 3/0 ja 10/0 välillä. Sidokset olivat näyttäviä ja koreita. Tuolloin ei vielä tekokuituja tunnettu perhonsidonnassa. Siirtomaat takasivat sen, että sidontamateriaalia oli tasaisesti saatavilla. Tenojoki, Oulujoki, Vuoksi ja Tornionjoki olivat monen ulkomaisen kalamiehen suosikkikohteita. Kirjallisuus ruokki mielikuvaa eksoottisesta Suomesta ja sen kuuluisista kalansaaliista. Kuitenkin kaikki oli vain hetkellistä.Puujalostusteollisuus alkoi kasvaa ja myös koskia alettiin patoamaan. Sen jälkeen ei Suomi ja sen kosket enää kiinnostaneet ulkomaisia vieraita urheilukalastuksen suhteen. Vieläkään emme ymmärrä, mitä kaikkea olemme menettäneet padottujen koskien vuoksi. Siitä huolimatta seuraava eduskunta tulee luultavasti kahlitsemaan lisää lisävoimaa ja avaamaan uudestaan koskiensuojelulain. Kaikki kosket halutaan padota, etteivät mitkään vaelluskalat liikkuisi enää järvien ja jokien välillä. On kuitenkin eri asia, onko meillä varaa siihen.