6. helmi, 2015

Lisää houkutuskaloja

Eilen jatkoin houkutuskalojen tutkimista. Kävin eri tekijöitä läpi ja katselin heidän töitään. Koitin löytää ne tekijät, joilla oli selkeästi oma tyyli. Löytyikin taas pari uuttaa mieluista tekijää. Houkutuskaloissa saa etsiä aika tavalla, jotta mieluinen löytyisi. Akilleen kantapäitä houkutuskaloissa on suu, evät ja pää. Onneksi muutama kirjakin on tullut aiheesta hankittua, joten voi tankata tietoa lisää. Yksi paha rasti vielä hankinnoissa on. Se on Oscar Peterson. Hänen suunnittelema malli on ollut esikuvana muille tekijöille. Mahdollisuuksia olisi ollut hankkia hänen töitänsä, mutta olen vain kämmännyt asian. Jossain vaiheessa tilanne pitää yrittää korjata.

Houkutuskalat on todella hyviä sisustusesineitä. Jopa vaimo on kaivanut muutamia töitä esille. Silloinhan niiden täytyy olla jotain erityisiä. Kuvassa "Keminmaan Matissen" pienempi 8 cm kokoinen houkutuskala.