19. tammi, 2015

Ruuan hinta laskee

Eilen piti oikein hieraista silmiään. Ruuan hinta laskee. Aikaisemmin on jo laskenut bensan hinta. Nämä otetaan ilolla vastaan. Ne saattavat nostaa kuluttajien uinuvia ostohaluja ja siten piristää kansantaloutta. Kunhan ei taas joku kiljukaula politikko halua nostaa veroja. Vihreitten Soinivaarahan jo kiljui, että polttoaineveroja on nostettava. Ruuan alv on meillä 28 EU maan keskiarvoa reilusti korkeampi. Parhaiten asiat ovat Maltassa, Irlannissa ja Iso-Britanniassa. Siellä ruuasta ei peritä alv veroja laisinkaan. Pahin tilanne on Tanskassa, Romaniassa ja Latviassa. Jotkut politikot sanovat, ettei alv vaikuta ruuan hintaan. Totta kai se vaikuttaa ja paljon. Vielä kun se tulee joka kaupan portaassa hintoihin.

Eilen siis S- ja K-ryhmä ilmoittivat laskevansa päivittäistavaroidensa hintoja. Myös Lild ilmoitti seuraavansa heti perässä. He ilmoittivat haluavansa olla edelleen maammme edullisin ostospaikka. Lidlin tulo maamme ruokamarkkinoille on kummasti edistänyt kilpailua. Nyt myös osa Alkoista pitää sijoittaa Lidlien yhteyteen. Eli kyllä kilpailu toimii Suomessakin, jos siihen annetaan mahdollisuudet. Mitä tapahtuisikaan, jos byrokratiaa oikein kunnolla purettaisiin. Voisi meilläkin alkaa pieni orastava kulutuksen kasvu, joka lisäisi työpaikkoja.

Vielä, kun saataisiin hintojen laskua myös pikaruoka kulttuuriin. Nyt en tarkoita ketjuja, sillä niihin mennään vain pakon sanelema. Tarkoitan ruokarekkoja, myyntikärryjä ja uusia pieniä katuruokaravintoloita. Niissä voisi syödä useimmin, jos hinnat tulisivat alemmas. Kunnon tacoja, hodareita ja pieniä kala-annoksia tuoreista raaka-aineista. Ruoka on iloinen asia ja tapa seurustella. Tico, tico.