31. joulu, 2014

Viettelyn taito osa1

Onko meillä suomalaisilla yhä viettelyn jalo taito hyppysissä? Ennen viettelyyn käytettiin paljon aikaa. Riittääkö meille nykyisin vain tamperelainen esileikki tai toteamus meille, teille vai matkustajakotiin. Näin uudenvuoden aattona voimme miettiä sitä. Mikä kuuluu viettelyn jaloon taitoon? Eleet, vaatteet, ruoka, juoma, musiikki, paikka, kukat, lyriikka ja teot. Tosin aina ei parhainkaan yritys ei riitä. Vieteltävä ei innostu viettelijä parhaistakaan kikoista. Kaikki romanttisuus on aivan turhaan. Siinä tulee olo, kuin pienelle karvaiselle koiralle, joka on upotettu Vantaanjokeen. Kuitenkin tänään on oikea päivä harrastaa viettelyn jaloa taitoa.