19. huhti, 2022

Ruotsissa kuohuu

Ruotsissa ei ole ollut pääsiäisenä rauhallista. Mielenosoituksia on ollut ympäri maata. Vaikka niissä ei ole ollut kovinkaan paljon ihmisiä, niin ne ovat olleet hyvin vaarallisia. Poliiseja on heitetty kivillä ja polttopulloilla. Yli 26 poliisia ja siivilejä on loukkaantunut. Kouluja, päiväkoteja ja autoja on poltettu. Yhteiskuntaa ja poliiseja vastaan on hyökätty ennen näkemättömällä tavalla. Poliisi varoittaa yleisesti rikollisjengeistä.

Voiko sama tulla Suomeen. Ei jos lehdistöä uskoo.Se voi olla samanlainen illuuusio, kun Natoon meneminen. Meille on kerrottu vuosia, että korkeintaan kansanäänestyksen kautta. Uskooko kukaan tällä hetkellä siihen vuosia värikynällä maalattuun kansanäänestykseen. Ruotsin kaltaiset mellakat tulevat jossain vaiheessa myös Suomeen. Jos ei ensi vuonna, niin ainakin tulevaisuudessa.

Viime viikolla näin jengiporukan metrossa. Yhtäkkiä metroon pölähti iso nuorten porukka. Ikähaarukka laaja, tyttöjä ja poikia. Kultaketjuja kaulassa, muutakin feikkikamaa päällä. Louis Vuittonin feikkilaukkuja, kaikilla tytöillä ja pojilla aidot Nike Airit jalassa. Epämääräistä käyttäytymistä. Nuorimmat porukasta ihan lapsia, arvioni 8-9 vuotta. Jäin pohtimaan asiaa pitkäksi aikaa, en osannut kuitenkaan antaa vastauksia. Tulevat vuodet näyttävät mitä meilläkin tapahtuu. Siihen asti elämme saippuakuplassa.

Jaa tämä sivu