17. joulu, 2019

Mustaa

Eilinen oli taas yksi musta päivä suomalaisessa politiikassa. Tuodaanko äitejä al-Holin leireiltä lasten kanssa vai ei? Keskustan Mikko Kärnä on sitä mieltä, että ei, mutta muut politikot tuntuvat olevan toista mieltä.  Hallituksen selonteko asiasta oli niin helvetin epäselvä, että asian tekemiseen on tarvittu monta ministerien avustajaa. 

Oikeusvaltioperiaatteiden mukaan pitäisi kuunnella myös kansan selvän enemmistön tahtoa, mutta näin ei ole. Virhreät, Demarit ja Vasemmistoliitto ovat vieneet Keskustaa oikein urakalla. Katri Kulmuni on vaikuttanut kiltiltä partiolaiselta, jolle kaikki mahdollisuudet käy, kunhan hallitus ei taas kaatuisi. Zetori on sakannut nyt oikein kunnolla kiinni rapakkoon.  Tulevat gallupit voi näyttää aika tylyjä lukemia puolueelle.

Ennen paha on saanut palkkansa. Nyt kalifaatista tuodaan naisia, jotka saavat loppuiäkseen asunnon ja elämisen tekemättä mitään. Palkkio on siitä, että he ovat kuuluneet maailman väkivaltaisimpaan terroristijärjestöön. Supon varoitukset heistä ovat kaikuneet tyhjlle tynnyreille. Osmo Soinivaarahan sanoi blogissaan, että Afrikasta muuttaa tulevina vuosina Suomeen pari miljoonaa kansalaista, halusimme sitä tai emme. Asiasta kirjoitti Iltalehti.

On käsittömätöntä, että Suomessa asunnottomat eivät saa asuntoa, koska heillä ei ole maksukykyä ja luottotietoja. Myöskään lapset, jotka erotetaan äideistä päihteiden käytön takia, eivät katso tätä episodia hyvällä. Mihinhän kaikkeen Suomen hallitus vielä pystyy tällä vaalikaudella. Vihainen ei saa olla, mutta niin hirveän surulliseksi tämä asia vetää. Kyllä tässä suomineidon hame nyt tutisee ja katse ei ole kovinkaan kirkas. Tämä hallitus käy kyllä Suomelle hyvin kalliiksi.

#keskusta #vihreät #demarit #vaalikausi #luottotiedot #asunnottomat #maksukyky #päihteet #osmosoinivaara #supo #afrikka #blogi #surullinen #suomineito #terroristijärjestö #zetor #katse oikeusvaltio #oikeusvaltioperiaate #äiti #äidit #lapset #vaalikausi

Jaa tämä sivu