2. elo, 2013

Lohiportaat

Maassamme on syttymässä lohisota lohipolitiikassa. Sinänsä on hyvä, että asiassa on vastakkaisajattelua. Kuitenkin kannattaa muistaa, että lohi on se mitä suojellaan. Sen pitäisi päästä synnyinjokeensa kutemaan. Nousu on vaikeaa, koska merellä lohta kalastetaan liikaa ja myös jokisuut ovat täynnä hoitorysiä, vaikka jokisuilla pitäisi olla tarkat rahoitusalueet. Monesti matkan katkaisee lohiportaiden puuttuminen tai se että lohiportaat ovat väärässä paikassa. Monista padoista kalaportaat puuttuvat kokonaan. Kemijokeen rakennettiin kalaportaat, mutta portaat eivät toimi kunnolla, koska portaissa on liian alhainen juoksutus. On turha valitella portaiden toimivuutta, jos ne toimivat monissa muissa maissa. Kuitenkin Kemijoki Oy mainostaa sivuillaan osaavansa kaiken vesivoimasta.

Kirjoitin kalaportaissa jo kirjassani "Viehe" ISBN 978-952-99680-0-8. Kirjassa on haastateltu lohipolitiikasta Anne Lainetta, Hannele Pokkaa, Erkki Pulliaista ja Antti Sorroa. Lähetin myös tiedustelun Merikalastajien liittoon, mutta en saanut sieltä vastausta. Kirjassa on myös paljon maamme lohijokien historiasta ja lohen urheilukalastuksesta.

Jasper Pääkkönen ja Hannu Lehtonen ovat tehneet hyvää työtä mediassa lohen puolesta. Lohi tarvitsee kaiken suojelunsa, vaikka sen uhanalaisuus halutaan vaientaa.

Laitan alle Viljo Jääskeläisen artikkelin M&K-lehden vuoden 1921 numerosta. Paljon ei ole muuttunut maamme lohipolitiikassa vuosisadassa.

Jaa tämä sivu